D niin kuin ding-dong

Kun o-vi-kel-lo sa-noo ding-dong, ryn-tääm-me Ji-rin kans-sa kil-paa o-vel-le ja hau-kum-me ko-ko a-jan. Tä-mä sil-tä va-ral-ta, et-tä tu-los-sa o-li-si ros-vo. No, ei o-le ol-lut vie-lä kos-kaan.

Useim-mi-ten o-ven ta-ka-na on Voi-ma-kak-sik-ko, e-li mei-dän par-haat lap-si-ys-tä-väm-me. Sil- loin mi-nä hau-kun rie-mus-ta ja Ji-ri lau-laa.

Täs-sä o-do-tam-me ja vah-dim-me.

C niin kuin chil-lai-lua

Ke-sä tu-li ja ke-sä me-ni. Ke-säs-tä nau-tim-me Ji-ri-vel-jen kans-sa. Ji-ri ui-kin. Mi-nä in-ho-an kaik-ke-a mär-kää, jo-ten en ui-nut.

Si-nä var-maan kä-vit mon-ta mo-ni-tuis-ta ker-taa ui-mas-sa. O-len mel-ko var-ma sii-tä, et-tä kaik-ki lap-set tyk-kää-vät ui-da, ai-na-kin, jos ve-si on läm-min-tä.

Muu-ten vie-tim-me ke-sää chil-lail-len e-li i-han ren-nos-ti o-leil-len.

Chil-lai-len pi-ha-kei-nus-sa.

 

Tauko

Blogi jää kesäksi tauolle, koska lukijoita ei ole viime aikoina ollut. Syyskuussa yritämme uudelleen.

B on kak-ko-nen

B niin kuin boing boing

Mi-nus-ta o-li ki-vaa juos-ta ja hyp-piä kan-to-han-gil-la. Boing boing! Nyt han-get o-vat muis-to vain, mut-ta tu-lee-han uu-si-a tal-vi-a ja han-ki-a.

Kuva Jorma Knuutinen

Aak-kos-ju-tut al-ka-vat

A niin kuin Aa-tu.

Yk-kö-siä mo-lem-mat: A kir-jai-mien ja Aa-tu koi-rien. Ai-na-kin tääl-lä ko-to-na o-len kin-gi, ja Ji-ri on  pe-rin-tö-pins-si pe-rin-tö-prins-si.

Äi-ti ei o-le koi-ra, jo-ten hän-tä ei las-ke-ta. Tai voi-si-han hän ol-la ho-vi-mes-ta-ri, la-kei-ja, ho-vi-nei-to tai pää-mi-nis-te-ri.

Kau-nis koi-ra, vai mi-tä?

Töl-löt-tä-jät

Ih-mi-set kat-se-le-vat u-sein telk-ka-ri-a. En ym-mär-rä, mik-si, kun ai-ka har-voin on koi-ra-oh-jel-mi-a.

Toi-saal-ta on kyl-lä mu-ka-va, kun ih-mi-set is-tu-vat pai-koil-llaan. Sil-loin voi men-nä sy-liin rap-su-tel-ta-vak-si. Tyk-kkään rap-sut-te-lus-ta.

Ji-ri-ä kel-jut-taa, kun se ei pääs-syt sy-liin.

Tal-vi-nen ret-ki

Kä-vim-me ret-kel-lä Puu-lan jääl-lä. Siel-lä saim-me juos-ta va-pai-na. Ja kyl-lä me po-jat juok-sim-me-kin. E-väi-nä o-li koi-ra-na-me-ja. Il-lal-la mei-tä vä-syt-ti ai-ka lail-la.

Toi-vom-me, et-tä han-ki-ke-lit jat-kui-si-vat vie-lä pit-kään.

Me vil-lit ja va-paat